

Slasher- eli ”viiltäjä” – elokuvissa omituisen vanhoilta vaikuttavia teinejä vainoaa yleensä tiettyyn aseeseen mieltynyt mielipuoli murhaaja. Mikäli olet nähnyt Perjantai 13. päivä, Painajainen Elmstreetillä tai Halloween elokuvia tiedät mistä on kysymys (jos et – äiti lopeta lukeminen, tämä artikkeli ei ole sinua varten).
The Slumber Party elokuvat eivät edellä mainituista elokuvista juurikaan eroa, paitsi sillä että tapahtuma paikkansa takia lupaavat enemmän nakuilua. Hyväksyimme tarkastukseen nämä kolme pyjama pirske elokuvaa koska ne edustavat varsin hyvin 80-luvun b-elokuva meininkiä niin huonoine kuin hyvine puolineen –niin ja tietenkin luvatun tirkistelyn takia.
"Teinit harrastavat seksiä, käyttävät päihteitä, muutama näyttelijättäristä näyttää rintansa ja melkein kaikki kuolevat. Viimeisenä hengissä seisoo vain tyttö joka pihtaili koko elokuvan ajan."
The Slumber Party Massacre elokuvat noudattavat edellä mainittua kaavaa varsin orjallisesti ja täten niistä on hieman hankala repiä tuoretta materiaalia yksittäisiä arvosteluita varten joten päätimme niputtaa nuo kolme kauhuelokuvaa yhdeksi veriseksi paketiksi.
Vanhempien lähdettyä matkoille Trish päättää järjestää kavereidensa kanssa pyjamabileet. Lehti- ja radiouutiset jotka kertovat karanneesta mielipuolesta eivät huonosti koripalloa pelaavia tyttöjä hetkauta. Kaljaa, marihuanaa ja kevyttä vaatetusta sisältävää menoa häiritsemään saapuu tirkistelevä kaksikko Jeff ja Neil, Dianen gorillamainen urheilija poikaystävä John ja pitkäteräisellä poralla bilettäjiä päiviltä päästävä psykopaatti.
![]() Trish Kiltti tyttö joka tahtoo välillä irrotella, joten hän kutsuu koristytöt yökylään. Näyttääkö tissit: Kyllä – ja useasti! |
![]() Kimberly Kimberly – Tietää mistä saa kunnon kukkaa mutta se ei pelasta häntä kylmältä kohtalolta. Näyttääkö tissit: Kyllä! |
![]() Diana Seksuaalisesti aktiivinen lukiolainen snobi joka näyttää olevan yli 30 vuotias. Näyttääkö tissit: Kyllä! |
![]() Valerie Naapurin kiltti tyttö joka käyttäytyy uudessa kaupungissa vielä ujosti Näyttääkö tissit: Ei! |
![]() Courtney Naapurin utelias teini joka käyttäytyy hieman sekavasti, tämä tosin saattaa johtua isosisko Valerien tekemästä mehusta johon hän laittaa kilokaupalla sokeria. Näyttääkö tissit: Ei! |
![]() Russ Mielisairaalasta karannut psykopaatti joka on mieltynyt murhaamiseen ja fallistiseen työkaluun. Näyttääkö tissit: Ei! |

Ruokatilaus saa ikävän käänteen kun oven avauksen jälkeen teinit saavat huomata että pizzakuski on kylmänä ja joku on vienyt hänen silmämunansa mennessään. Paniikki iskee hetkellisesti nuoriin mutta pian tirkistelymielessä paikalle saapuneet pojat saavat päähänsä typerän suunnitelman. Poikien pätiessä ulos kohti kuolemaa, taloon jääneet tytöt yrittävät pysyä rauhallisina. Jackie ottaa tilanteen sen verran rennosti (tai vakavasti) että hän ei pelkästään syö nälkäänsä kuolleen lähetin alla lojunutta rasvalättyä vaan hän aterioi pizzan käyttäen kalmoa pöytänään!
The Slumber Party Massacre on harvinaisen tiukka paketti jonka alku vauhti on huimaava. Viidentoista ensimmäisen minuutin jälkeen on katsojalle näytetty jo kaksi tappo- ja kaksi tissikohtausta (toinen näistä on peräti ryhmäsuihku kohtaus). Ripeän startin jälkeen meno kuitenkin hyytyy hetkeksi mutta pian kylmä tappokone käynnistyy tuottamaan roisketta ja ruumiita.
Kelvollinen tekninen toteutus, tarpeellinen annos silmänruokaa ja menevä murha meininki tekevät tästä elokuvasta pätevän b-elokuvan joka viihdyttää viiltäjä genren ystäviä varmasti.
Arvosana: OK (3/5)!