Sucker Punch elokuva-arvostelu [blu-ray]

Sucker Punch elokuvan ohjaaja Zack Snyder on maineeltansa hyvin visualinen ohjaaja ja hänen tunnetuimmat teokset 300 ja The Watchmen, tukevat tätä kuvaa hänestä. Kyseisten elokuvien menestys on suonut hänelle tarpeeksi valtaa Hollywoodissa jotta hän on päässyt toteuttamaan henkilökohtaisempia projektejaan. Snyder on kirjoittanut sekä ohjannut Sucker Punch leffan, mikä näkyy sen vahvassa visuaalisessa ilmeessä, sekavassa tarinassa ja sen kömpelössä kerronnassa.

Lohikäärme jahtaa pommikonetta jota miehittää tiukkoihin Lolita/minihame/verkkosukkahousu-asusteisiin sonnustautuneet pimut. Voiko tämä olla muuta kuin kaikkien aikojen paras elokuva?!

Sucker Punch ansaitsee nimensä useasta syystä. Sitä on mainostettu kuvilla joissa seksikkäisiin asusteisiin pukeutuneet nuoret naiset taistelevat näyttävästi robotteja, zombeja ja örkkejä vastaan. Todellisuudessa pätkä keskittyy kertomaan monella tasolla tapahtuvaa surullista tarinaa alistetuista nuorista neideistä joille todellisuus on helvetti josta on päästävä pakoon. Jos luulit tätä normaaliksi pop corn –toiminta pläjäykseksi, olet ikävä kyllä erehtynyt.

Pitoisuudet

• Punainen osuus: Toiminta/jännitys ≈25%
• Sininen osuus: Intro/outro ≈8%
• Keltainen osuus: Montaasit ≈1
• Pieni pinkki viiva: Nakuilu/erotiikka ≈0%
• Musta osuus: filmin mitäänsanomattomat osiot ≈66%

Hahmot eli tarinan paperinuket

Juoni eli Sucker Punchin suurin ongelma

Sucker Punchin ongelmana on että se koostuu neljästä toiminnantäytteisestä mini-leffasta jotka ovat sidottu yhteen kehystarinalla. Tämä ei olisi hirveän huono ratkaisu jos kehystarina ei veisi teoksen kestosta yli puolta osaa. Lisätään yhtälöön vielä teoksen suurin synti, kehystarinan turhan monimutkainen kerronta, rupeaa yhtälö nopeasti vaikuttamaan vetelältä.

Kehystarinan punainen lanka on Baby Dollin suunnittelema pako kabareebordellista. Hän toteuttaa paon mutta sen sijaan että karkaisi itse, hän vapauttaa Sweet Pean ja hyväksyy pois pääsyn tuskasta lobotomian avulla.

Keitä nuo muut tytöt ovat? Eikö heitäkin hyväksikäytetä? -Hei, jos Baby Doll ei välitä heidän kohtalostaan niin ei sinunkaan tarvitse välittää heistä.

Bordelli on kuitenkin todellisuudessa mielisairaala. Hullujenhuone esitetään vain toisessa valossa käsittämättömästä syystä. Yleinen tulkinta on että tämä on Baby Dollin kuvitelma jonka avulla hän pakenee hullujenhuoneen todellisuutta. Tuntuu kuitenkin omituiselta että bordelli olisi minkäänlainen parannus pöpilästä. Toinen tulkinta on että bordelli-maailma on lobotomisoituneen mielen tulkinta edeltäneistä tapahtumista.

Bordellissa tytöt joutuvat tanssimaan asiakkaillensa. Baby Doll on erittäin hyvä tässä, hän pystyy saattamaan miehet katatoniseen transsiin tanssimalla. Katsoja ei koskaan näe tanssia koska hetkellä jolloin tanssi alkaa, leffa siirtyy fantasiamaailmaan missä BD ja 4 muuta ilotalon soturitarta taistelevat näyttävästi pakoa tarvittavien esineiden saamiseksi.

Eli, kun esim. Baby Doll nappaa fantasiamaailmassa kartan zombi saksalaisilta, Sweet Pea varastaa sen bordellin omistajalta Bluelta toisessa todellisuudessa mutta katsoja ei näe mitä tapahtuu oikeassa maailmassa, mielisairaalassa.

Wow, tulikristallit. Kokeillaan niitä tässä nukkuvan lohikäärmeen pesässä missä ei ole mitään mahdollisuutta että peto heräisi.

Tekeleen loppuvaiheilla Baby Doll kertoo Sweet Pealle että tämä ei koskaan ollut Baby Dollin tarina vaan Sweet Pean. Väite vaikuttaa aluksi typerältä koska olemme seuranneet melkein ainoastaan Baby Dollia, mutta ottaen huomioon tietyt tarinan tapahtumat, siinä voi olla jotain perää. Lähinnä tarkoitan näitä neljää asiaa:

1. Elokuvan alussa kertoja, joka paljastuu Sweet Peaksi, puhuu suojelusenkeleistä jotka voivat ottaa vanhan miehen tai pienen tytön ulkomuodon, jotka eivät taistele taisteluitamme, vaan muistuttavat meitä sydämessämme että me hallitsemme luomiamme maailmoja.
2. Mielisairaalassa Sweet Pea kuulee isäpuolen suunnitelmasta järjestää Baby Dollille lobotomia 5 päivän päästä.
3. Ensimmäisessä bordellikohtauksessa Sweet Pea on puettu Baby Dolliksi ja istuu lobotomia penkissä, operaatioon käytettävä piikki silmiensä edessä. Hän säpsähtää ja valittaa madame Gorskille että ei ymmärrä tämän esityksen ideaa. Hän sanoo käsittävänä seksikkäät koulutytöt ja avuttoman mielisairaala potilaan mutta lobotomia ei ole seksikästä, saatikaan kaupallista tavaraa. Kyse on kabaree esityksen harjoituksista ja Sweet Pea on esityksen tähti.
4. Baby Doll tuodaan kabareebordelliin johon 5 päivän päästä saapuu suurpeluri. Tämä mies tulee viemään Baby Dollin viattomuuden jos tytsy ei karkaa ennen tätä. Kaikki tämä sanotaan Sweet Pean edessä.

Sucker Punch päättyy kohtaukseen joka alkaa Baby Dollin unelmoinnilla. Tässä kohtauksessa vapautunut Sweet Pea nousee bussiin jonka kuskina toimii fantasiamaailmasta tuttu vanha viisas mies. Lopussa Sweet Pean kertojana ääni sanoo "Teillä on aseenne. Taistelkaa."

Hetkinen, kumpi on suojelusenkeli, Sweet Pea vai Baby Doll? Molemmat? Oliko Sweet Pea vain niin sekaisin että höpisi suojelusenkeleistä? Oliko Sweet Pea oikeasti vakavasti hullu jonka BD vapautti? Vapauttiko BD oikeasti Sweet Pean? Olivatko he oikeasti vain yksi ja sama henkilö?

Kolmimetrisen tengu-demonin potku ei ehkä tehnyt mitään vaaleaveriköllemme, mutta se tappoi tehokkaasti kaiken jännityksen tulevista taistelukohtauksista.

Arvostelu

Juoni vaikuttaa siltä että se on jossain välissä ollut koherentti kokonaisuus, mutta tuntemattomista syistä se on mutaatioitunut käsittämättömäksi sotkuksi. Nyt puhumme vetelästä kasasta jota sorkkimalla voi vain todeta että sen tekijät joko jättivät tarinan tahallisesti täysin epäloogiseksi ja aukinaiseksi tai sitten jossain vaiheessa vain luovuttivat, jättäen palapelin palaset yhteensopimattomiksi. Vaikka leffan koko tarina olisikin täysin yhteensopiva ja ymmärrettävä, silti Sucker Punchin tarinankerronta saisi huonon arvosanan. Tämä johtuu leffan heikosta lopetuksesta. Rainasta puuttuu täysin loppukliimaksi.

Tiedätkö mistä yleisö pitäisi enemmän kuin näyttävästä toimintaleffasta yksinkertaisella mutta toimivalla juonella?
-Sekavasta, nihilistisestä PG-13 rainasta jossa on vähän toimintaa ja jatkuvaa vihjailu raiskauksista ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Maahan palaen rymisevät zeppeliinit ja räjähtävät teknokaupungit kuuluvat kaikki elokuvan ensimmäiselle ja toiselle kolmannekselle. Lopussa ei tapahdu mitään näyttävää, mielenkiintoista tai tunteellisesti säväyttävää. Jopa pätkän alussa esitetyt vääryydet jotka Baby Doll kohtaa, jäävät sovittamatta millään merkittävällä tavalla. Itse asiassa kun Blue kameran ulkopuolella hätäisesti vasikoi pahasta isäpuolesta, näyttää siltä että kyseiset repliikit ovat jälkikäteen lisätty kohtaukseen.

Avustaja: Hetkinen, eikö me unohdettu kokonaan mitä käy pahalle isäpuolelle?
Snyder: Oi, se meinasi unohtua. Lisätään tähän editoinnissa käytävästä tuleva huuto missä Blue paljastaa kaiken poliiseille.
Avustaja: Eikö yleisö mieti miksi tätä ei näytetä ja miksei kukaan hahmoista reagoi huutoon?
Snyder: Ei?

Näyttelijäsuorituksissa ei ole mitään hurraamista, tuskallisen huonoja suorituksia kyllä löytyy. Esittäjät eivät onnistu puhaltamaan paperin ohkaisiin hahmoihin minkäänlaista eloa. Dialogin ollessa harmaata lässytystä, hahmojen tekojen vaikuttaessa välillä ristiriitaisilta ja ohjaajan keskittyessä oikean draaman sijasta visuaaliseen puoleen, heitä ei voi hirveästi syyttää epäonnistumisistaan (vaikka en ihmettelisi jos Carla Gugino [Gorski] poimisi suorituksestansa Razzie-palkinnon).

Toiminta on näyttävää mutta kolkkoa. Yksiulotteisten paperinukkejen taistellessa hahmon fantasiassa, ei synny minkäänlaista jännitysmomenttia. Kun on vielä selvää että tytöt eivät voi saada haavoja, ruhjeita tai edes likatahroja taistellessaan tietokoneilla luoduissa maailmoissa, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lakata välittämästä.

Sucker Punchin audio-puoli on teknisesti pätevä mutta jää visuaalisen puolen jalkoihin. Zack Snyderin valitsemat kappaleet ovat kliseisiä ja loukkaavat katsojan älykkyyttä vääntäessään teoksen teemoja rautalangasta.

"Älkää väittäkö saksalaisten tappamisesta, he ovat jo valmiiksi kuolleita." Juuri kun luulin että tässä rainassa ei voisi olla vähemmän munaa, se todistaa minut vääräksi.

Elokuvasta on myös tietoisesti jätetty pois ja karsittu elementtejä jotta se saisi yhdysvalloissa lapsille sopivan PG-13 luokituksen. Tämä tarkoittaa että filmissä ei nähdä verta, nakuilu, kuulla kiroilua tai käsitellä seksuaalisia teemoja aikuismaisella tavalla. Sucker Punch on teemoiltansa leffa joka vaatisi aikuismaisempaa otetta ja vapautta käsitelle asioita suoremmin. Leffasta on saatavana extended-versio jossa poistetut kohtaukset ovat nähtävillä. Nopean vilkaisun perusteella tähän versioon on lisätty seuraavat kolme pätkää:

• Linnan pihan taistelukohtaus jossa pinup valkyriet joutuvat taistelemaan tiensä rakennuksen sisälle sen sijaan että ilmestyisivät sinne suoraan. Kyseessä on varsin pätevä kohtaus jonka puuttuminen teatteri versiosta hämmentää.
• Kabaree-esitys jonka aikana näemme kuinka Baby Doll joutuu tekemään hanttihommia. Kohtaus auttaa hahmottamaan paremmin kabaree ilotalon toimintaa. Perusversiossa paikan toiminta jää huomattavasti epäselvemmäksi.
• Baby Dollin kohtaaminen Suurpelurin kanssa. Juonellisesti ehkä teoksen tärkein kohtaus jota ei jostain käsittämättömästä syystä nähty teattereissa. Periaatteessa kohtauksessa Suurpeluri pyytää Baby Dollia hyväksymään kohtalonsa ja vastineeksi hän tarjoaa pakotien kivusta, surusta ja mahdollisuuden jälleen rakastaa.

Elokuvan seksikkyys on samaa luokkaa kuin postimyyntikatalogin alusvaatekuvat. Idea vähäpukeisista kaunottarista terminoimassa vihollisia sarjatuliaseilla kuulostaa toimivalta idealta mutta tämän pätkän raameissa konsepti ei vain toimi odotetulla tavalla.

En vieläkään pysty ymmärtämään kuinka tämä idea johon on käytetty näin paljon aikaa, vaivaa ja rahaa, voi olla näin hämmentävän huono.

Tuomio