Pikaiset pelituomiot

"Turha sitä on tuhertaa tuhannen sanan soopaa seikkailupelistä jonka kaikki tietää sukkaavan!" huusi Komentaja Kuula ja näin syntyi idea lyhyisiin peliarvosteluihin.
Tarkoituksenamme on antaa riittävä ja osuva kuvaus pelistä sanoja sekä aikaasi säästellen.
Keskitymme toistaiseksi hieman vanhempien pelien arvosteluun, eli aikakauteen Playstation - Gamecube, sekä hieman tuoreempiin DS-peleihin mutta mikään ei estä meitä yllättämästä silloin tällöin uudemmilla arviolla.
Tuorein tuomio
Shadow of the Colossus (PS2) |
Wanda ja Argo ei kohtaa tässä surullisessa seikkailussa jättien lisäksi muita vastustajia – silti haastetta seikkailijalle riittää runsaasti. | Wandalla on vain yksi keino pelastaa tyttönsä tylyltä kohtalolta, hänen on toteutettava kielletyn maan pahaenteisen äänen tahto. Apunaan koko pelin ajan vain miekka, jousi ja uskollinen ratsu, Argo, pelaaja joutuu löytämään vanhat jättimäiset hirviöt, näiden heikkoudet ja keinon päihittää nämä kolossit. Parhailleen keskinkertainen ohjaus ja heikonpuoleinen kamera eivät onnistu murtamaan tämän pelin taikaa. Ratsastaessa tunnelmallisesti autioiden maisemien lävitse ja kiivetessä giganttisten kivihirviöiden selässä pelaaja kokee Shadow of the Colossus pelissä jotakin ainutlaatuista. Tämä peli on PS2:n omistajan pakkohankinta. Pelattavuus: OK (3/5) Grafiikka ja ääni: Fantastinen (5/5) Viihde: Hyvä (4/5) Ainutlaatuisuus: Fantastinen (5/5) Kuinka kauan pelasin: Pari kuukautta Täydellinen arvostelu: Ei suunnitelmissa Arvosana: Fantastinen (5/5) Mitä maksaisin pelistä: 30€ |
Kehittäjä: SCEI - Vuosi: 2006 - Moninpeli: Ei! - Tallennus: muistikortti - Media: DVD |
|
Fighting Angels (PS2) |
Riho ottaa voiton Moe MK-2:sta mutta onko se ihme kun toinen typykkä on aseistautunut tappeluhanskoilla ja toinen m-16 rynnäkkökiväärillä. | Kymmenen bikini pukeista kimmaa taistelee tappeluturnauksen rahapalkinnosta tässä ”halvan” oloisessa pelissä. Pelaajan on ohjattava yksi tytöistä voittoon ja helpoiten tämä onnistuu käyttämällä yleisöä miellyttäviä ”seksikkäitä” hyökkäyksiä. Menettelevän audiovisuaalisen toteutuksen ja hilpeän meiningin tuomat viihdemahdollisuudet tuhoaa heikko ja liian yksinkertainen ohjattavuus. Fighting Angels on huono kopio Rumble Roses pelistä ja se tulisi unohtaa kaupan ale laatikoihin. Pelattavuus: Huono (1/5) Grafiikka ja ääni: Heikko (2/5) Viihde: Heikko (2/5) Ainutlaatuisuus: Heikko (2/5) Kuinka kauan pelasin: n. 2 tuntia Täydellinen arvostelu: Ei suunnitelmissa Arvosana: Huono (1/5) Mitä maksaisin pelistä: 5€ |
Kehittäjä: Tamsoft - Vuosi: 2005 - Moninpeli: Vs. - Tallennus: muistikortti - Media: CD |
|
God Of War (PS2) |
Kratos pyörii hyrränlailla antiikin maisemissa tässä jotenkin vanhoja sivulle rullaavia beat’em’up:ja muistuttavassa toiminta paketissa. | Jumalatar Ateenan sosiopattinen spartalainen juoksupoika Kratos saa tehtäväkseen sodan jumala Areksen surmaamisen. Pelaajan on siis taisteltava tiensä läpi muinaisten maisemien ja monstereiden lävitse apunaan uskolliset ketjumiekat ja jumalten lahjoittamat taikavoimat. God Of War on varhaisteini ikäiselle pojalle mittatilaustyönä tehty peli. Siinä on paljon verta, hieman paljasta pintaa ja ämpärikaupalla ärsyttävää angstista asennetta. Hieno audiovisuaalinen toteutus kätkee allensa keskinkertaisen pelattavuuden ja heikon jälleenpelattavuus arvon. Peli soveltuu kuitenkin mainiosti lyhkäisiin sessioihin sekä pelaajille joidenka henkinen ikä ei ylitä 16 ikävuotta. Pelattavuus: OK (3/5) Grafiikka ja ääni: Fantastinen (5/5) Viihde: OK (3/5) Ainutlaatuisuus: OK (3/5) Kuinka kauan pelasin: Viikon Täydellinen arvostelu: Ei suunnitelmissa Arvosana: OK (3/5) Mitä maksaisin pelistä: 15€ |
Kehittäjä: SCEA - Vuosi: 2005 - Moninpeli: Ei! - Tallennus: muistikortti - Media: DVD |
|
Termien selvennykset
Neljä naulaa arkkuun:
Alla on selvitys neljästä arvosteluosiosta sekä asioista jotka vaikuttavat kategorian saamaan numeroon. Kyseiset neljä alaluokkaa eivät suoranaisesti vaikuta lopulliseen arvosanaan.
- Pelattavuus
- Millainen on pelituntuma?
- Kuinka helppoa on omaksua ohjaimet?
- Toimivatko valikot näppärästi?
- Onko tallennussysteemi toimiva?
- Grafiikka ja ääni
- Saako menosta selvää?
- Miellyttääkö peli esteettisesti silmää?
- Onko soundtrack pätevä ja ääniefektit kunnossa?
- Miltä pakkaus, pelimedia ja ohjekirjat näyttävät?
- Viihde
- Onko peliä hauska pelata?
- Saako pelistä tarpeeksi haastetta?
- Riittääkö pelissä pelattavaa ja vaihtelua?
- Tarjoaako tuote sitä mitä sen pitäisi (esim. Twisted metal -> romua ja räjähdyksiä, DoA -> tissejä )?
- Ainutlaatuisuus
- Eroaako pelikokemus muista peleistä?
- Eroaako peli edellisistä osista?
- Tarjoaako tuote jotakin ennenäkemätöntä?
- Onko elementtejä käytetty kekseliäästi?
Ihan ihme juttuja:
Selitykset usein ilmeneviin sanoihin koskien moninpelejä ja pelitilanteen tallennustapaa.
- Moninpeli:
- Tiimi - Kaverit voi toimia yhteistyössä samalla ruudulla
- Toveri - Kavereiden tulee toimia yhteistyössä tarina moodissa (Co-op)
- VS - Voit ottaa kavereista mittaa samalla ruudulla
- Vaihto - Pelaajat tekevät siirtonsa omalla vuorollaan samalla koneella (hot seat)
- Lan - Pelikoneet voi paikallisesti verkottaa moninpeliä varten
- Netti - Peliä voi pelata internetin hörhöjä vastaan
- Wi-fi - Langaton lähimoninpeli on mahdollista yhdellä pelikortilla
- Pihi - Langaton lähimoninpeli vaatii jokaiselta pelaajalta kortin
- Ei - Kaverit voivat kolkutella ovia mutta pelaamaan he eivät pääse
- Tallennus:
- Muistikortti: Ulkoinen erikseen hankittava tallennuspalikka
- Sisäinen: Mediaformaatti sisältää itsessään talletustilan
- Salasana: Tilanteeseen pääsee takaisin syöttämällä oikean koodin
- Kovalevy: Tilanteen voi tallentaa koneen sisällä sijaitsevaan kestomuistiin
- Ei: Takaisin ei ole paluuta!
Konsoli lyhennelmiä:
- NES
- Nintendo Entertainment System- 8-bittisten järjestelmien kruunattu kuningas
- SNES
- Super Nintendo Entertainment - System 16-bittinen laatukonsoli
- GB
- Nintendo Gameboy - Legendaarisin 8-bittinen käsikonsoli
- GBC
- Gameboy Color - Alkuperäisen GB:n heikko uudelleenlämmittely yritys
- GBA
- Gameboy Advance - 32-bittinen kova kone
- N64
- Nintendo 64 - 64-bittinen pelien puutteesta kärsinyt koje
- GC
- Nintendo Gamecube - Kaupallisesti hampaaton 256-bittinen loota
- DS
- Nintendo Dual Screen - Innovatiivinen ja yllättävä käsikonsoli
- PS
- Sony Playstation - Harmaa 32-bittinen pelikone joka toi polygonit ja pelikulttuurin pöytään
- PS2
- Sony Playstation 2 - 128-bittinen kestosuosikki joka ei esittelyjä kaipaa
- PS3
- Sony Playstation 3 - Tuoreimman sukupolven tehomylly joka kärsii vielä pelien puutteesta
- PSP
- Sony Playstation Portable - Tiiliskiven kokoinen emulaattori ja pornoasema
- MS
- Sega Master System - 8-bittinen köyhän lapsen leikkikalu
- GG
- Sega Game Gear - 8-bittinen värinäytöllinen patterisyöppö
- MD
- Sega Megadrive - 16-bittinen Nintendon haastaja
- SS
- Sega Saturn - 32-bittinen köyhän miehen pleikkari
- DC
- Sega Dreamcast - 128-bittinen pioneeri jonka PS2 pamautti markkinoilta pois
- JAG
- Atari Jaguar - Viidakon 64-bittinen susi jonka ohjaimena toimi halon kokoinen puhelin
- PC
- Personal Computer - DOS:n boottilevy, komentorivi ja muistiongelmat vaihtuivat Windows pelaamisen myötä näytönohjain, ajuri ja uudenlaisiin muisti pulmiin. Vaivaa sietävien grafiikkanarkkarien ainut vaihtoehto.